Painonpudottajan 5 yleisintä haastetta

Painonpudottajan 5 yleisintä haastetta – näin saat kadonneen motivaation takaisin

Elämäntapamuutos voi olla helppo käynnistää, mutta suunnitelmassa pysyminen on usein vaikeampaa. Painonhallintalääkäri André Heikius kertoo, kuinka saat pysyviä tuloksia ja pääset eroon lannistavista ajatuksista.

Nutrilett teetti joulu-tammikuussa (2021-22) kuluttajakyselyn, jossa kartoitettiin suomalaisten kokemuksia painonpudotuksesta. 63 prosenttia vastaajista kertoi aloittaneensa laihdutuskuurin yli neljä kertaa elämänsä aikana. Moni kertoi, että epäonnistuminen on vaikuttanut itsetuntoon ja aiheuttanut myös häpeän tunteita.

Mutta mikä painonpudotuksessa on vaikeinta? Ja kuinka oppisimme hyväksymään vastoinkäymiset, jotta voisimme jatkaa elämäntapamuutosta lannistumatta? Painonhallintalääkäri André Heikius Suomen Painoklinikalta vastasi Nutrilett-kyselyssä esiin nousseisiin vastaajien tyypillisimpiin haasteisiin.

Kiire ja kokouspullat

”Vaikeinta on olla ilman sokeria.”

Ei sinun tarvitsekaan. Käytännön asiakastyössä olen huomannut, ettei totaalinen kieltäytyminen sokerista ole paras tapa pysyvään elämäntapamuutokseen. Liiallista makean syömistä kannattaisi sen sijaan hillitä, sillä sokeri saa veren insuliinitasot heittelemään ja lisää nälän tunnetta. Kun syöt monipuolisesti ja pidät kiinni säännöllisistä ateriaväleistä, sokerinhimokin vähenee.

”Houkutukset, kuten buffetlounaat, kokouspullat ja kaupan tarjousherkut laukaisevat herkutteluputken.”

Nämä ovat tyypillisiä haasteita, jotka tiputtavat laihdutusmotivaatiota. Onnistunut elämäntapamuutos lähtee siitä, että tunnistamme tilanteet, joissa ruokavalio lipsuu väärään suuntaan. Jos sinulla on tapana syödä palaveripullia joka päivä, vähennä määrää niin, että otatkin pullan vain jonkun kerran viikossa. Buffetlounaalla ruokavalio muuttuu terveellisemmäksi, kun täytät lautasen puoliksi kasviksilla. Heräteostoksilta ruokakaupassa on helpompi välttyä, kun et mene ostoksille nälkäisenä. Pienilläkin tapojen muutoksilla on merkitystä.

”Kiireessä unohdan säännölliset ruokailuvälit. Stressaantuneena syön mitä sattuu.”

Jatkuva kiire aiheuttaa sen, ettet kuule kehon omia signaaleja. Alat toimia autopilotilla, etkä tunnista nälkää. Silloin tulee haettua mielihyvää napostelusta ja herkuista. Motivaatio laihdutukseen pysyy yllä, kun kiinnität huomiota juurisyyhyn eli tässä tapauksessa ajanhallintaan. Muista pitää taukoja työpäivän aikana, äläkä anna muiden odotusten mennä omien tarpeidesi ohi. Onnistunut elämäntapamuutos rakentuu muustakin kuin ruuasta.

Miksi paino ei laske?

”Teen kaikkeni ruokailun ja liikkumisen suhteen, mutta paino ei putoa. Se turhauttaa.”

Usein unohdamme, että jos kilot ovat tulleet vuosien saatossa, ei kaikkea olekaan mahdollista karistaa viikossa. Esimerkiksi VLCD-menetelmällä (very low calorie diet) saa hyvän startin ja nopeita tuloksia alkuun, mikä lisää motivaatiota laihdutukseen. Silti vaakaa ei kannata tuijottaa liikaa. Yleensä kehossa alkaa tapahtua muutoksia ennen kuin se edes näkyy painon putoamisena. Kannattaa tiedostaa nämä muutokset ja voimaantua niistä murehtimisen sijaan. Jos tuntuu, että olet pahasti jumissa ajatustesi kanssa, kannattaa kääntyä terveydenhuollon ammattilaisten puoleen. Ylipainoon on olemassa myös lääkehoitoa, joka vähentää nälkää ja helpottaa painonpudotusta.

”On vaikea jatkaa, jos mokaan ja sorrun syömään jotain sopimatonta.”

Katastrofiajattelu on yleinen ilmiö laihduttamisessa: syömme berliininmunkin ja kuvittelemme, että kaikki on heti pilalla. Itsesyytökset kannattaa unohtaa ja muistaa, että paino ei laske koskaan tasaisesti. Matkaan mahtuu mutkia ja kuoppia, se on normaalia elämää. Jos synkät ajatukset valtaavat mielen, kannattaa hakea ammattiapua. Usein käynti vaikka ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin tai painonhallintaan perehtyneen lääkärin luona voi auttaa. Kaikenlainen itsensä vertaileminen kannattaa lopettaa, ja antaa muillekin ihmisille kehorauha.

 

Dagmar Oy toteutti Nutrilettin kuluttajakyselyn joulu-tammikuussa 2021-22. Kyselyyn vastasi 219 suomalaista, joista 97 % oli naisia ja 3 % miehiä.

Suosikit