Tasapainoinen elämä tukee painonhallintaa – 5 tärkeää vinkkiä
salla.reikko@orkla.fi
- Hallitse stressiä, ja hallitset painoa
Stressi ja painonhallinta sopivat huonosti yhteen. Stressin myötä esimerkiksi mieltymys energiatiheämpiin välipaloihin kasvaa.
Kuormittavan arjen keskellä mitä tahansa elämäntapamuutosta on hankala pitää yllä. Hyvä stressinhallintakyky kulkee käsi kädessä onnistuneen painonhallinnan kanssa.
- Pidä huolta unesta
Univajeesta kärsivässä kehossa rasva-aineenvaihdunta muuttuu helpommin painonnousua edistäväksi. Väsyneenä ihminen tekee usein heikompia valintoja aterioiden suhteen.
Uni liittyy keskeisesti tasapainoiseen elämään ja suoraan sitä kautta myös painonhallintaan.
- Ajattele joustavasti
Joustava ajattelu on tärkeä taito elämäntapamuutoksissa, ja sitä voi myös harjoitella.
Kiireessäkin on usein parempi syödä edes jotain kuin olla syömättä mitään moneen tuntiin. Joustavasti ajatteleva ymmärtää, että välipalaa ei tarvitse kieltää itseltään siksi, ettei se ole ”täydellinen”.
- Yksin ei tarvitse jäädä
Painonhallinnan ei tarvitse heikentää sosiaalisia suhteita.
Tasapainoisessa elämässä painonhallinta ei tarkoita eristäytymistä omaan nurkkaan keitetyn parsakaalin kanssa. Voit hyvin mennä samaan lounasravintolaan työkavereiden kanssa tai syödä samaa ruokaa kuin muukin perhe.
- Huomaa terveyden kokonaisuus
Voit ajatella asiaa näin: painonhallinnan myötä et joudu karsimaan mitään, vaan saat tilaisuuden lisätä elämääsi hyviä asioita.
Kun opit näkemään terveyden kokonaisuutena, otat samalla askeleen lähemmäs tasapainoista elämää – et ainoastaan painonhallinnan kannalta.
Artikkelia varten on haastateltu ravitsemusasiantuntija Laura Toivolaa, joka toimii mm. fysioterapeuttina ja painonhallintavalmentajana.