Hallitse mielihalusi ateriarytmillä

Hallitse mielihalusi ateriarytmillä

Kun kehitysmaissa syödään mitä löytyy, länsimaissa syödään mitä mieli tekee. Jos ruokaa on saatavilla rajattomasti, syömistä säätelevät helposti nälän sijasta mielihalut ja tunteet. Tämä on syynä moniin ongelmiimme ruokavalion ja painonhallinnan kanssa.

Mieltymyksemme makeaan on peräisin kivikaudelta, kertoo laillistettu ravitsemusterapeutti Eija Orreveteläinen Ravitsemusaakkosista.

Kivikaudella makea tarkoitti syötävää ja karvas puolestaan myrkyllistä marjaa. Mieltymys makeaan on haasteellista nykyaikana siksi, että usein makeat vaihtoehdot sisältävät myös paljon rasvaa.

Miksi painonhallinta on monille vaikeaa?

Kun olemme totuttaneet itsemme makeaan ja rasvaiseen ruokaan, elimistö kaipaa niitä. Tästä kertoo myös se, että jos on esimerkiksi ruokavalionkorvikedieetillä, valitaan varsinkin alussa eniten makeita makuja, vaikka muitakin olisi tarjolla. Laihdutettaessa joko tavallisella ruoalla tai ruokavalionkorvikkeilla on tärkeitä totuttaa elimistö säännölliseen ateriarytmiin, pienempiin ateriakokoihin ja yksinkertaisiin makuihin.

Ruokavalionkorvikkeet ovat nopeassa painonpudotuksessa käytettäviä Very Low Calorie Diet eli lyhyesti sanottuna VLCD-tuotteita.

Nälkä vai mielihalu?

Nykyään toisaalta yritetään hillitä haluja ja tarkkaillaan syömistä, toisaalta ahmitaan.

Mielihalujen hallinta vaatii itsekuria, sillä mainokset ja ilmassa leijuvat tuoksut houkuttelevat meitä kaikkialla. Nämä ympäristöstä tulevat ärsykkeet saavat meidät tekemään tunneperäisiä päätöksiä ruokailun suhteen.

Mielihalujen hallitsemisessa auttaa säännöllinen ateriarytmi ja monipuolinen, omaa energiatarvetta vastaava ravinto. Säännöllinen syöminen hillitsee myös makeanhimoamme. Jos mielihaluun vastaa aina syömällä, se voimistuu. Jos jaksaa odottaa noin parikymmentä minuuttia, mielihalu katoaa tai ainakin heikkenee jos kyse ei ole oikeasti nälästä.

Jos ei erota nälkää mielihaluista, tunteet saavat usein yliotteen ja määräävät mitä ja milloin syödään.
Toiset hakevat syömisestä apua masentuneisuuteen, kyllästymiseen, stressaantumiseen, väsymykseen. Myös iloonsa voi syödä, kuten juhlissa. Tosin silloinkin pitää muistaa, että juhlaruoka ja arkiruoka ovat erikseen.

Suosikit