| Laihdutaan yhdessä | ||
|---|---|---|
|
Eijan Nutrilett-tarinaOlen saavuttanut tavoitteeni Nutrilett Intensive-tuotteen avulla. 12 viikon Nutrilett-dieettini päättyi eilen. Olen voinut hyvin dieetin aikana. Olen harrastanut uintia ja sauvakävelyä koko dieetin ajan. Olen uinut kerrallaan 1000 metriä noin 43 minuutissa ja tehnyt 1 tunnin mittaisia sauvakävelylenkkejä. Uintia ja sauvakävelyä olen dieetin aikana harrastanut yhteensä noin 2-3 kertaa viikossa ja tähän voidaan vielä lisätä hyötyliikunta. Ehkä 1-2 lepoviikkoa on tullut pidettyä, mutta hyötyliikuntaa olen tällöinkin harrastanut. Olen viettänyt Nutrilett-dieetin aikana aivan normaalia elämää.
Nutrilett Intensive-valmisteen lisäksi olen nauttinut vain kasviksia (tomaatti, kurkku, salaatti, kukkakaali, maissi). Tietysti olen juonut
Olen onnistunut tämän 12 viikon aikana pudottamaan painoa 19 kg. Olen Tämä pitkä Nutrilett-dieetti ei ole vaikuttanut mihinkään elintoimintoon negatiivisesti. Olen ollut yhteydessä terveyskeskuksen omalääkäriin (yleislääkäri) eli olen toiminut kaikin puolin järkevästi ja ohjeiden mukaan. Olen oikein tyytyväinen Nutrilett Intensive-tuotteeseen. Minulla on yhdessä omalääkärin kanssa laadittu suunnitelma saavutetun painon ylläpitämiseksi ja mahdollisesti painon pudottamiseen ruokavaliolla jatkossa. Painoindeksini on nyt 31,1, kun se ennen 12 viikon Nutrilett-dieettiä oli 37,6. Haluan kiittää erinomaisesta tuotteesta. Käytin vaihdellen päivän mittaan makuja: mansikka, suklaa, metsämarja. Maut ovat maistuvia, täyteläisiä, eikä niihin kyllästy.
Terveisin Eija |






